Kuva: Soturi kohtaa taivaallisen sarvipääkallo-olennon

Tässä synkässä fantasiamaisemassa katsoja on sijoitettu valtavan maanalaisen luolan reunalle, jossa hiljaisuus, varjot ja tähtien valo yhdistyvät yhdeksi henkeäsalpaavaksi hetkeksi. Kuva keskittyy yksinäiseen soturiin, joka seisoo eturintamassa selkä katsojaa kohti kohdatessaan valtavan taivaallisen olennon, joka nousee kimaltelevan maanalaisen järven syvyyksistä. Soturi on puettu tyylikkääseen, tummaan haarniskaan, joka tuo mieleen Mustan Veitsen setin. Sen kerrostettu kangas ja kullatut ääriviivat on tehty huolellisesti kiinnittäen huomiota taitoksiin, painoon ja tekstuuriin. Hänen asentonsa on leveä ja valmis, molemmat katanan kaltaiset terät alhaalla hänen kyljillään, hohtaen himmeästi heijastuksina edessään olevasta olennosta säteilevästä salaperäisestä valosta.

Vesien yläpuolella kohoaa tuo toismaailmallinen olento, jonka muoto on samanaikaisesti anatominen ja kosminen. Sen pää on kiistatta ihmisen kallo – sileä, kalpea ja sitä kruunaa kaksi vaikuttavaa, taaksepäin kaartuvaa sarvea, jotka kaartuvat kuin muinaisen monumentin tornit. Tyhjät silmäkuopat luovat katseen, joka tuntuu sekä tyhjältä että voimakkaalta, kun taas kallon pinta imee ja ohjaa uudelleen himmeän luolan valon antaen sille levottoman mutta majesteettisen olemuksen.

Olennon ruumis on jyrkässä ristiriidassa sen luurangonpään kanssa. Pitkä, hoikka ja mittasuhteiltaan hyönteismäinen, sen raajat kapenevat pitkänomaisiksi, kynsimaisiksi sormiksi, jotka ulottuvat kohti ympäröivän luolan seiniä. Fyysisestä massastaan huolimatta suuri osa sen muodosta on läpikuultavaa, paljastaen syvän, pyörteilevän kosmoksen. Tähdet, sumut ja planeettamaiset pallot näyttävät olevan leijumassa sen vartalon ja raajojen sisällä, ikään kuin sen ruumis olisi vain kalvo, joka sisältää kokonaisen mikrokosmoksen taivaallisia ilmiöitä. Hienovaraiset valopulssit leijuvat sen läpi kuin ajelehtivat galaksit, antaen vaikutelman, että olento ei olekaan oikeasti lihaa tai luuta, vaan kosminen poikkeama, joka on ottanut humanoidisen hyönteisen muodon.

Sen selästä lähtevät kalvomaiset siivet – leveät, kulmikkaat ja saman tähtien koristeleman läpikuultavan pinnan varjostamat, joka täyttää muun sen kehon. Niiden siluetit muistuttavat sekä hyönteisten siipiä että salaperäisiä merkkejä, jotka kehystävät olentoa tavalla, joka korostaa sen valtavuutta. Ne näyttävät väreilevän heikosti ikään kuin ne olisivat tarttuneet tuuleen, joka kuuluu johonkin luolan ulkopuoliseen ulottuvuuteen.

Luola itsessään toimii sekä näyttämönä että todistajana. Massiiviset kiviseinät kurottavat ylöspäin, pimeyden nielaisemana, joka liukenee äärettömän korkeuden vaikutelmaan. Maanalainen järvi heijastaa olennon taivaallista hehkua, vääntyen ja hohtaen veden väreillessä hienovaraisesti sen läsnäolon alla. Viileät syvän sinisen ja sinivihreän sävyt hallitsevat ympäristöä, kun taas pehmeät kultaisen ja valkoisen valon pisteet – kaikuen olennon sisäisistä tähtiä – täplittävät luolan ilmaa kuin ajelehtivat kosmisen pölyn hiukkaset.

Yksinäisen kuolevaisen soturin ja kohoavan, maailmankaikkeuden täyttämän olennon vastakkainasettelu luo vaikutelman valtavasta mittakaavasta ja jännityksestä. Vaikka kohtaus on äänetön, se välittää ihmiskunnan ja kosmisen tuntemattoman kohtaamisen vakavuuden – ei pelkästään fyysisen voiman, vaan myös olemassaolon ja maailmankaikkeuden käsittämättömän laajuuden välisen vastakkainasettelun.

Kuva liittyy: Elden Ring: Astel, Stars of Darkness (Yelough Axis Tunnel) Boss Fight