Kuva: Jäätynyt rituaali

Tämä taideteos esittää laajan, aution taistelukentän korkealla vuoristossa – lumen, tuulen ja kuoleman hiljaisuuden areenan, jonka rikkoo vain kahden hahmon läsnäolo, jotka ovat lukittuina hiljaiseen taisteluun valmistautumiseen. Kamera on vedetty taaksepäin, mikä paljastaa enemmän ympäristöä kuin ennen, antaen yhteenotolle laajan ja tuulenpieksemän mittakaavan vaikutelman. Kauas ulottuvat kalliot kohoavat kuin rosoiset hampaat kuvan ympärillä, ja niiden harjanteita hämärtää hieman paksu lumisade, joka pyyhkäisee sivuttain kuvassa. Maa on kaikkialla epätasainen, kova, harmaanvalkoinen, peittynyt tuulen uurtamaan jäähän ja puoliksi hautautuneeseen kiveen. Ilmakehä tuntuu tarpeeksi kylmältä polttaakseen, ilma tarpeeksi ohutta pureakseen, ja myrskyn alla oleva hiljaisuus on painava, ikään kuin vuori itse odottaisi todistavansa väkivaltaa.

Panssaroitu soturi seisoo etualalla vasemmalla alhaalla – pieni verrattuna kohtaamaansa hirviöön, mutta silti päättäväisen painoinen. Hänen viittansa, revitty helmasta, liehuu hänen takanaan kuin vaikeuksien lippu. Valaistus on vaimea hänen hahmossaan, korostaen hänen nahkansa ja metallilevyjensä karheutta pikemminkin kuin kiillotusta tai koristelua. Hieman takaa katsottuna hänen siluettinsa nojaa eteenpäin valmiina: polvet koukussa, hartiat kulmassa, miekkakäsi laskeutuu matalalle, mutta on valmis nousemaan hetkessä. Ase itsessään säteilee jäistä sinistä loistetta, joka heijastaa jäätynyttä maata ja valaisee himmeitä lumihiutaleiden pyörteitä niiden ohittaessa sen terän. Tämä hienovarainen hehku tekee hänestä paitsi sisun ja selviytymisen hahmon, myös jonkin raivokkaan, kylmän ja energisen olennon kantajan.

Olento, jonka hän kohtaa, hallitsee sommitelman keski- ja oikeaa puolta – linnunmuotoinen kuollut kolossi, pitkä ja laiha kuin rituaalipatsas, jolle on annettu kauhea elämä. Sen siivet leviävät ulospäin rosoisessa, varjojen repimässä muodossa, joka peittää suuren osan harmaasta taivaasta, jokainen höyhen näyttää noenmustalta jäältä tai hiilipaperilta, rispaantuneelta, hauraalta ja ikivanhalta. Näiden siipien alla kylkiluut ja jänteet näkyvät sen höyhenpeitteisen nahan raoista, hehkuen himmeästi sisältäpäin aavemaisen sinisellä tulella. Pää on nokkamainen ja kallomainen, pitkänomainen ja saalistushaluinen, ja yksi ontto silmäkuoppa rätisee himmeästi huurteisen kirkkaalla voimakkuudella.

Silmiinpistävintä on olennon oikeassa kynnessä pitelemä esine: massiivinen, kepin kaltainen sauva, raskas ja alkeellinen, käärittynä jäiseen rakenteeseen ja kerrostetun jään peitossa. Sen pinta näyttää vuosisatojen talven kivettyneeltä muinaiselta ajopuulta, halkeilevalta ja sirpaloituneelta, ja sen pituutta pitkin kulkee sinistä energiaa kuin suonet. Olento pitää sitä yhtä kunnioittavasti ja uhkaavasti – osaksi ase, osaksi pyhäinjäännös, osaksi nekroottisen tahtonsa jatke. Lumi ja pakkanen takertuvat sauvaan epätasaisina ryppäinä, ja siitä leijuu heikkoa sinertävää höyryä siellä, missä kylmyys kohtaa vielä kylmemmän.

Soturin ja hirviön välinen tila on laaja mutta sietämättömän jännittynyt, ikään kuin vuoret itse olisivat vetäytyneet tehdäkseen tilaa seuraavalle. Heidän asentonsa ovat aikomuksensa peilejä – toinen kuolevainen, päättäväisyyteen ja teräkseen juurtunut; toinen aavemainen, kohoava ja kärsivällinen kuin eläväksi tehty kuolema. Koko kohtaus tuntuu leijuvan tuulenpieksemän odotuksen henkäyksessä. Se on hetki, jonka pysäyttää paitsi sitä ympäröivä myrsky, myös sen merkitys: mittakaavan, kohtalon, uhman ja kylmän varmuuden kaksintaistelu siitä, mitä voitto tai tappio merkitsee tässä karussa, aaveiden valaisemassa erämaassa.

Kuva liittyy: Elden Ring: Death Rite Bird (Mountaintops of the Giants) Boss Fight