Kuva: Tahraantuneet kohtaavat veren papin — Leyndellin katakombit

Kohtaus esittää maadoitetun, realistisemman tulkinnan kaksintaisteluista syvällä Leyndellin alla, jossa kylmä kivi ja muinaiset kaiut ovat ainoat todistajat. Perspektiiviä on vedetty taaksepäin, mikä antaa laajemman näkymän taistelijoihin ja luolamaiseen saliin, jossa he taistelevat. Tarnished seisoo vasemmalla, osittain takaapäin ja hieman sivulta katsottuna, jolloin katsoja tuntee seisovansa aivan hänen takanaan – hetken sisällä, linjassa hänen asentonsa kanssa. Hänen Musta Veitsen haarniskansa näyttää kuluneelta, mattapintaiselta ja teksturoidulta, ja levysegmentit heijastavat lähellä olevan taskulampun lämmintä valoa. Hänen viittansa roikkuu rispaantuneina suikaleina, liikkuen hienovaraisesti ikään kuin näkymättömästä vedosta. Hän pitää toisessa kädessään suoraa miekkaa, joka on suunnattu vastustajaa kohti, ja toisessa tikaria valmiina iskemään tiukassa lähitaistelussa. Hänen varusteidensa yksityiskohdat tuntuvat maadoitetuilta, metalli ei ole kiillotettu, vaan taistelussa käytetty, noen, tuhkan ja iän tummentama.

Oikealla seisoo Esgar, Veren Pappi – erehtymätön, mutta siluettiltaan hillitympi. Hänen viittansa on värjätty syvemmän, kirkkaamman punaiseksi, ei eloisaksi kuin maali, vaan kylläiseksi kuin hyytyvä märkä kangas. Kankaan kerrostettu rakenne näyttää raskaalta ja märältä, repaleiset helmat roikkuvat kuin repaleiset rituaaliviirit. Hänen huppunsa peittää hänen kasvonsa kokonaan, puhtaana varjona siellä, missä kasvonpiirteiden pitäisi olla. Tämä poissaolo saa hänet tuntemaan itsensä aavemaiseksi, vähemmän mieheksi ja enemmän omistautumisen astiaksi – teloittajaksi, jota ohjaa pyhä veri pikemminkin kuin näkö. Toisessa kädessä hän pitelee veistä, toisessa pidempää miekkaa, jonka terä on värjätty karmiininpunaiseksi ja hehkuu himmeästi hänen liittonsa taikuutta. Hänen takanaan laajenee punaisen energian kaari kuin komeetan pyrstö, pysähtyneenä ajassa, merkitseen väkivaltaisen tai uhkaavan iskun polkua.

Ympäristö on nyt näkyvämpi ja rikkaammin valaistu. Vasemmalla olevasta seinävalaisimesta hohtava soihtuvalo valaisee pilarit ja holvikaaret lämpimällä, kultaisella valolla, joka leviää kiviseinien yli. Valo paljastaa muinaisia arkkitehtonisia yksityiskohtia: epätasaisia lohkoja, ryppyihin laskeutuvaa pölyä, vuosisatojen kulumaa. Taistelijoiden alla oleva lattia näyttää vanhoja mukulakiviä, himmeitä mutta kuvioituja, ja Esgarin jalkojen alla on hataria kuivuneen veren jälkiä kuin vanha tahra, joka on palannut. Salin perällä olevat kolkat ulottuvat pimeyteen, mutta eivät enää täysin valtaa näkymää – sen sijaan pehmeä ympäröivä valo täyttää tilan, tarpeeksi kirkas nähdäkseen, mutta tarpeeksi himmeä ylläpitääkseen jännitystä. Tunnelma pysyy raskaana, mutta ei enää peitettynä.

Veripapin takana väijyy puoliverhoutuneita susia – aavemaisia, laihoja siluetteja, joiden silmät hehkuvat hiipuvassa tulenloisteessa. Ne sulautuvat varjoisaan etäisyyteen, eivät keskellä eivätkä unohdettuina, odottaen hetkeä, jolloin verta vuotaa tarpeeksi kutsuakseen ne eteenpäin.

Kohtaus välittää hetken tasapainoista väkivaltaa – molemmat taistelijat maan pinnalla, aseiden kärjet ristissä terästä vasten jännittävässä liikkeessä. Ei vielä liikettä, mutta seuraava sydämenlyönti lupaa sitä. Sävellys tuntuu muistolta, kuin katkelmalta kohtalon ja tuhon tarinasta. Se vangitsee Elden Ringin sävyn ei välähdysten ja liioittelun kautta, vaan hiljaisuuden, painon ja tunteen kautta, että maailma itse todistaa taistelua.

Kuva liittyy: Elden Ring: Esgar, Priest of Blood (Leyndell Catacombs) Boss Fight