Kuva: Taivaallinen hyönteinen Titan valtavassa maanalaisessa luolassa

Kohtaus sijoittuu uskomattoman laajaan maanalaiseen luolaan, maanalaiseen maailmaan, joka on niin valtava, että se tuntuu olevan unohdettujen jumalten painovoiman, ei maan tai ajan, muovaama. Kammion pimeys vetäytyy loputtomasti kaikkiin suuntiin, sen jyrkkää pystysuoraa mittakaavaa korostavat luolan seinien kaukaisten mineraaliheijastusten himmeät hohteet. Taivaallista pölyä leijuu ilmassa kuin ajelehtivia galakseja, hohtaen pehmeästi yläpuolella olevassa tyhjyyden kaltaisessa tilassa. Luolan keskellä on tyyni, peilimäinen järvi, joka ulottuu varjoisasta seinästä toiseen, sen pinta lasimainen ja häiriintymätön, lukuun ottamatta hitaita väreilyjä, jotka lähtevät jonkin valtavan olennon läsnäolosta yläpuolella.

Tätä rajatonta taustaa vasten seisoo yksinäinen soturi veden reunalla – pieni, tumma ja teräväpiirtoinen järvestä heijastuvaa himmeää hehkua vasten. Pukeutuneena istuvaan haarniskaan ja kahta katanan kaltaista terää kantaen soturi on pelkkä siluetti verrattuna hänen yläpuolellaan kohoavaan taivaalliseen titaaniin. Hänen asentonsa on luja, lähes kunnioittava, ikään kuin hän ymmärtäisi edessään leijuvan käsittämättömän mittakaavan, mutta kieltäytyisi silti antamasta periksi.

Luolan valtavassa ilmatilassa leijuu valtava hyönteisen kaltainen olento – olento, joka näyttää vähemmän elävältä olennolta ja enemmän kosmiselta arkkityypiltä. Sen ruumis on pitkänomainen, elegantti ja läpikuultava, kapeneva useiksi kärhiksi ja hyönteismäisiksi raajoiksi, jotka ajelehtivat alaspäin kuin tähtien valaisemat nauhat. Olenton siivet – leveät, suonikkaat ja muodoltaan kuin jättimäisen yöperhosen tai taivaallisen sudenkorennon siivet – ulottuvat ulospäin valtavalla jännevälillä, ja niiden pinnat ovat täynnä hohtavia täpliä, jotka muistuttavat tähtikuvioita. Kunkin siiven ohuen kalvon läpi tähtien valon neulanpistot kimaltelevat ja ajelehtivat antaen vaikutelman, että titaani sisältää itse yötaivaan.

Olennon vartalo hehkuu himmeästi sisältäpäin, ja sitä valaisevat pyörivät pallot, jotka näyttävät sen pinnan alla nestemäisessä liikkeessä leijuvilta miniatyyriplaneetoilta. Nämä valoisat pallot sykkivät pehmeästi, jokainen kiertäen tai ajelehtien titaanin läpikuultavan kehon sisällä, ikään kuin olento toimisi astiana kosmisille voimille, jotka ovat luolaa vanhempia, maailmaa itseään vanhempia.

Mutta silmiinpistävin piirre on sen pää: täydellisesti muotoiltu ihmiskallo, jota kruunaavat kaksi massiivista, kaarevaa sarvea, jotka kaartuvat ylöspäin ja muistuttavat muinaista demonista ikonografiaa. Kallo säteilee vaaleaa kultaista valoa, sen tyhjät silmäkuopat hehkuvat himmeästi ikään kuin jokin näkymätön äly kurkistisi niiden läpi. Vaikka se on luurankomainen, kasvoilla on aavemainen ilme – toismaailmallinen tyyneys sekoittuneena implisiittiseen uhkaan.

Titaani leijuu vaivattomasti järven yllä, sen siivet iskevät niin hienovaraisesti, että ne herättävät vain vaimenevan värinän luolan ilmassa. Sen valtava koko saa sen alapuolella olevan soturin näyttämään pieneltä; pelkästään sen alimmat raajat roikkuvat kymmeniä metrejä sen pään yläpuolella. Silti kohtauksen sommittelu viittaa kohtalon määräämään vastakkainasetteluun: kuolevainen ulkopuolinen seisoo kosmisen olennon edessä, ja kumpikin tunnustaa toisen läsnäolon mittaamattoman mittakaavan ja voiman kuilun yli.

Kaikki kuvassa – luolan henkeäsalpaavasta valtavuudesta olennon taivaalliseen hehkuun – vahvistaa yhtä teemaa: rajallisen ja äärettömän kohtaamista. Soturi on pieni, mutta taipumaton. Titaani on valtava, mutta valpas. Ja luolasta itsestään tulee hiljainen todistaja hetkelle, joka leijuu merkityksettömyyden ja ikuisuuden välissä.

Kuva liittyy: Elden Ring: Astel, Stars of Darkness (Yelough Axis Tunnel) Boss Fight