Kuva: Ylhäältä päin katsottuna — Tarnished vs. Black Blade Kindred

Tämä kohtaus on kuvattu maadoitetulla, maalauksellisen synkän fantasian tyylillä ja rajattu taaksepäin vedetystä, kohotetusta perspektiivistä, mikä antaa vahvemman vaikutelman mittakaavasta, maantieteestä ja uhkaavasta uhasta. Hetki on jännittynyt ja hiljainen, ei siksi, etteikö mitään tapahtuisi, vaan koska kaikki on tapahtumassa – molemmat taistelijat asettuvat laajalle, sateen kastelemalle kentälle kuin kaksi painopistettä törmäämässä toisiinsa.

Tarnished ilmestyy vasempaan alakulmaan osittain takaa ja alhaalta katsottuna, heidän siluettinsa pieni maiseman laajuutta vasten. Haarniska tuo mieleen Mustan Veitsen estetiikan – tylsän mustunutta nahkaa, kerroksellista, kulunutta, reunat rispaantuneet matkasta ja taistelusta. Sade livahtaa viitan ja olkapäiden yli, imeytyen kankaaseen ja vaimentaen sen painoa. Tarnished seisoo polvet koukussa, jalanjälki vakaa, miekka matalalla oikeassa kädessä, kun taas tikari välkehtii himmeästi vasemmassa. Heidän asentonsa on saalistushaluinen ja varovainen – yhden askeleen päässä eteenpäin syöksystä tai taaksepäin vierimisestä, jos vihollinen iskee ensin. Katsoja ei näe Tarnishediä aseteltuna hahmona, vaan aktiivisena osallistujana käynnissä olevassa taistelussa.

Kankaan yläosan vastapäätä ja sitä hallitsevana on Mustateräinen Sukulainen. Tästä korkeasta kulmasta katsottuna sen koko on vaikuttavampi kuin koskaan. Siivet kurottelevat ulospäin kuin suuret raunioituneet kivilaatat, kalvot repeytyneet ja sään lahoamat. Ruumis on enimmäkseen luurankomainen, mutta – mikä ratkaisevaa – vartalo on edelleen panssaroitu ruosteen syövyttämällä, lahoavalla levyllä. Metalli näyttää vuosisatoja vanhalta: hilseilevältä, syöpyneeltä, ajan halkeamalta, mutta toimii silti häkkinä Sukulaisen rintakehän ympärillä. Täysin paljaat kädet ja jalat ovat mustaa luuta eivätkä vaaleita – kiiltäviä kuin obsidiaani tai lämpöpoltettu rauta. Ne ovat mahdottoman pitkät, mikä antaa olennolle luonnottoman korkeuden ja häiritsevän eleganssin.

Nyt kädessä pidetään vain yhtä asetta, korjaten aiempaa epätasapainoa: valtavaa suoraa isomiekkaa. Terä on tumma, raskas ja taistelujen arpeuttama, mutta silti pelottavan puhdas siluetti. Sukulainen puristaa sitä molemmissa käsissään, terä vinosti kohti Tuhmunutta valmistautuen joko silpovaan iskuun tai laajaan vartijan murtumaan. Sen kallo – sarvipäinen ja ikivanha – tuijottaa alaspäin hehkuvien punaisten silmäkuoppien ympäröimänä, kuin onttoon tyhjään tilaan ripustetut hiilit.

Maisema ulottuu kauas taistelijoiden ulkopuolelle vedetyn rajauksen vuoksi. Rikkoutuneet kivipilarit törröttävät maasta kuin hautakivet, jotka merkitsevät unohdettuja sivilisaatioita. Maa on epätasainen, mutainen, paikoin ruohoinen ja hukkuu sateeseen. Jokainen pinta on sään ja etäisyyden vaimentama: oliivinharmaata ruohoa, kylmää kiveä, kuolleita, kuorittuja ja lehtiä vailla olevia puita. Sadejuovat vinosti kuvan poikki pehmentäen horisontin kalpeaksi, epävarmaksi sumeudeksi. Kaikki tuntuu hylätyltä, ikivanhalta ja raskaalta menetyksen painamalta.

Hetken hiljaisuudesta huolimatta kuva värähtelee implisiittistä liikettä – kaksi hahmoa, toinen valtava, toinen uhmakas, piirrettynä yhteen taistelukentän poikki. Kameran korkea etäisyys antaa katsojalle tunteen todistamisesta pikemminkin kuin osallistumisesta: kuin katsoisi alas kohtalon kirjoitusta. Soturi eikä hirviö ole toimettomina; molemmat ovat tasapainossa. Yksi askel, painon siirtyminen, siipien tai miekan nykäisy – ja kenttä purkautuu väkivaltaan.

Kuva liittyy: Elden Ring: Black Blade Kindred (Forbidden Lands) Boss Fight