Kuva: Humalan korvikkeet asetelma

Kuva esittää eloisaa asetelmaa, joka tuntuu sekä ajattomalta että nykyaikaiselta, huolellisesti lavastettua taulua, joka juhlistaa oluenpanoperinteiden kekseliäisyyttä ennen ja jälkeen humalan valta-aseman. Ensi silmäyksellä katsojan huomio kiinnittyy etualaan, jossa runsas kokoelma kuivattuja yrttejä, mausteita ja kasvitieteellisiä aarteita on järjestetty tarkasti ja taidokkaasti. Jokainen elementti kantaa mukanaan ainutlaatuisen maku- ja tuoksutarinan: rosmariini neulasmaisine lehtineen huokuu männyn terävyyttä; timjami herkkine oksineen kuiskaa maata ja puuta; katajanmarjat, tummat ja kimaltelevat, vapauttaen hartsimaisen sitrushedelmien pureman; ja ohuet sitrushedelmien kuoren kiharat, jotka kirkastuvat hillitympää palettia vasten ja lupaavat välähdyksiä kirpeydestä ja happamuudesta. Nämä ainekset ovat lempeässä epäjärjestyksessä, eivätkä jäykässä järjestyksessä, vaan tavalla, joka tuntuu orgaaniselta ja elävältä, ikään kuin ne olisi juuri kerätty keräilijän pussista tai panimon puutarhasta hetkiä ennen kuin ne laitetaan kattilaan.

Siirtyessään kohti keskitasoa asetelma monimutkaistuu entisestään. Tässä katsoja kohtaa joukon epätavanomaisempia katkeroita ainesosia, joista jokainen on esitetty maalaismaisella autenttisella tavalla. Voikukan juuri, sen ryppyinen, kierteinen muoto, kertoo villeistä pelloista ja sitkeydestä, ja se tuo mukanaan lupauksen maanläheisestä katkeruudesta keitettynä. Sikurin juuri, tummempi ja pehmeämpi, tuo mieleen paahdettuja vivahteita, jotka vihjaavat sekä katkeruuteen että hienovaraiseen makeuteen. Lakritsin juuri lisää uuden ulottuvuuden – puumaisen, kuituisen ja silti täyteläisen pehmeän makeuden, joka tasapainottaa sen lääkinnällistä vetovoimaa. Nämä juuret ja kaarnat on esitetty tavoilla, jotka korostavat niiden luonnollisia epätasaisuuksia ja muistuttavat katsojaa siitä, että oluen panemisessa on kyse yhtä lailla kokeilemisesta maan raakojen antimien kanssa kuin perinteistäkin. Yhdessä ne muodostavat makupaletin, joka tuo mieleen ajan, jolloin panimot luottivat gruit-öljyyn – yrttien ja juurien sekoituksiin – kauan ennen kuin humalasta tuli yleismaailmallinen standardi.

Vaikka tausta on pehmeästi sumea, se antaa kohtaukselle ankkuroivan läsnäolon. Maisema ilmestyy näkyviin, ei terävänä, vaan pikemminkin kuin vihjauksena – kumpuileva maaseutu, jota täyttää lämmin valo. Vaikutelma on pelloista, pensasaidoista ja ehkä kaukaisista metsistä, paikoista, joissa nämä kasvit saattaisivat luonnostaan kukoistaa. Taustan toteuttaminen tällä tavalla korostaa ainesosien alkuperää ja maadoittaa asetelman laajempaan luonnon kontekstiin. On kuin maisema itsessään muistuttaisi katsojaa lempeästi siitä, että nämä mausteet ja yrtit eivät ole vain hyödykkeitä, vaan eläviä olentoja, jotka aikoinaan kasvoivat maaperässä ja auringonvalossa ja löytävät nyt uuden elämän oluenpanon alkemiasta.

Valaistus sitoo koko sommitelman yhteen täyttäen sen lämmöllä ja lähes kultaisella hehkulla. Se korostaa rikkaita tekstuureja – timjamin ryppyisiä lehtiä, katajanmarjojen sileää kiiltoa, juurien kuituisia säikeitä – ja heittää pehmeitä varjoja, jotka lisäävät syvyyttä ja intiimiyttä. Tämä valo tuo mieleen perinteisen panimon, jossa lepattava takanvalo valaisi aikoinaan samanlaisia kasoja kasviuutteita, joista jokainen odotti omaa osaansa veden ja viljan muuttamisessa joksikin ravitsevaksi ja juhlavaksi. Näkymä värähtelee sekä historiaa että innovaatiota: historiaa, koska se tuo mieleen keskiajan ja antiikin kulttuurien humalointia edeltävät oluenpanokäytännöt; innovaatiota, koska kokeelliset panimot löytävät samoja ainesosia uudelleen tänä päivänä pyrkiessään laajentamaan modernin oluen makuprofiileja.

Viime kädessä asetelma on enemmän kuin vain ainesosien tutkielma. Siitä tulee mietiskely itse oluenpanosta – tavasta, jolla ihmiset ovat pitkään pyrkineet houkuttelemaan makuja, aromeja ja tasapainoa luonnosta. Kuva välittää harmoniaa paitsi huolellisella muodon ja värin järjestelyllä, myös mielikuvituksellaan oluenpanofilosofiasta, joka arvostaa luovuutta ja luonnon kunnioittamista yhtä paljon kuin perinteitäkin. Juhlistamalla humalan korvikkeita se muistuttaa meitä siitä, että oluessa ei ole koskaan ollut kyse yhdestä polusta, vaan loputtomasta vuorovaikutuksesta maan tarjoamien mahdollisuuksien ja oluenpanijan mielikuvituksen välillä.

Kuva liittyy: Humala oluenvalmistuksessa: Blue Northern Brewer